Mikä Armo-uutinen on?

Armo-uutinen ry on vuonna 2013 perustettu, itsenäinen, kirkkokuntiin sitoutumaton kristillinen yhdistys, jonka tavoitteena on julistaa ns. ruohonjuuritasolla sanoin ja teoin hyvää sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Armo-uutinen vaikuttaa pääsääntöisesti Keski-Suomessa Joutsan kunnan alueella.

Yhdistyksen tarkoitus on myös kristilliseen elämänkatsomukseen perustuen, auttaa syrjäytyneitä ja edistää heidän sosiaalisen asemansa ja elämänlaatunsa parantamista.

Armo-uutisen toiminta alkoi jo vuosia ennen varsinaisen yhdistyksen perustamista, halu auttaa eri tavoin hädässä olevia ihmisiä on ollut jo kauan olemassa. Yhdistys toteuttaa tätä näkyä antamalla humanitääristä apua vähäosaisille ja syrjäytyneille mm. ruoka- ja elintarvikejakelun merkeissä. Yhdistys tarjoaa myös henkilökohtaista vertaistukea (mm. kotikäynnit), sekä järjestää hengellisiä opetus- rukous- ja kokoustilaisuuksia niin perinteisten kotiseurojen merkeissä, kuin isommissa tilaisuuksissa seurojentalolla. Tilaisuudet usein myös taltioidaan ja hyvää sanomaa levitetään myös sosiaalisen median ja dvd-työn kautta.

Koko yhdistyksen toimintaperiaate perustuu Raamattuun ja Jeesuksen rakkauden sanomaan. Tahdomme auttaa erityisesti syrjäytyneitä niin, että he voivat eheytyä kokonaisvaltaisesti hengen, sielun ja ruumiin alueelta. Armo-uutisen näkyyn kuuluu myös yhteistyö muiden seurakuntien ja muiden samansuuntaisten yhdistysten kanssa.

(Luuk.4:18) : " Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille, hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen."

 

 

 

 

 

 

Voit tukea työtämme myös varallisesti: FI7650820720041458 OKOYFIHH

Armo-uutinen ry

Joka paljon saa anteeksi, se paljon rakastaa. Me saimme kokea omalla kohdallamme täydellisen anteeksiannon. Jeesus muutti elämämme 80-luvun alussa ja rukouksemme on, että jokainen, jota työmme koskettaa, saisi kokea tätä samaa rakkautta. Sinua siunaten

Seppo ja Arja Nissinen